|
| MUSCLE KINGS OF MEXICO |
| Ville Rauhala - dbl bs / Sami Sippola - sax |
| Tampere, Finland |
|
Muscle Kings Of Mexico Fear No Man! CD 01. Tiger Rough Kun Black Motorin rumpali Simo Laihonen päätti lähteä reissaamaan jonnekin Intian suuntaan, hän tietämättään pani alulle jotain, minkä ei olettanut päätyvän äänitettyyn muotoon. Herrat Ville Rauhala (kontrabasso) ja Sami Sippola (saksofonit) huomasivat treenaavansa huomattavan paljon kahdestaan. Kuin varkain lähti syntymään idea duo-projektista, joka jostain syystä sai nimekseen Muscle Kings Of Mexico. Vaikka yhtyeen nimi osoittaa melkoisen huoletonta suhtautumista tähän varsin vakavamieliseen musiikinlajiin nimeltä jazz, ei musiikissa sinänsä ole mistään vitsistä kyse. Parivaljakko lähestyy musiikkiaan sekä perinteisen jatsin ja hieman vapaamman musiikin kautta. Levyn sisältö on pääosin improvisoitua, vaikka melodiat uskaltautuvat pinnalle aika ajoin ja osoittavat kuinka kaunista tämänlaatuinen musiikki voi parhaimmillaan olla. Hienointa koko CD:n sisällössä on se, että musiikki kuulostaa täydellisen ajattomalta. Erityisen hip se ei ole, eikä muutenkaan turhan kaupallinen. Ammattimainen ote, loistava tyylitaju. Kaksikko pitää kuuntelijan varpaillaan koko 37 minuutin ajan.
tilaukset/orders: |
Click the picture for better resolution.
| "Here are two guys from the band Black Motor. They are the ones who are not sitting down while playing; sax player Sami Sippola and Ville Rauhala on double bass. They began to rehearse by themselves while the drummer Simo Laihonen was doing some travelling. The result was a duo that approaches jazz from both traditional and contemporary directions. Music is improvised, but loosely based on melodies that come and go. We just fell in love with their studio recording." (from Kissankusi Records-site) |
Jazzrytmit/Jouko Kirstilä Muscle Kings of Mexico on nimenä aika yllättävä ja vie ajatukset nopeasti harhaan Atlantin toiselle puolelle, yli Karibian saarten ja Meksikon lahden. Nimen takaa paljastuvat kuitenkin täysipainoiset "freen muskelikuninkaat", mutta kylläkin ihan Suomesta, Tampereelta nääs. Kaksikko, saksofonisti Sami Sippola ja basisti Ville Rauhala, ovat tuttuja tekijöitä ainakin freejazz ympyröissä liikkuvan yleisön piirissä. Kun Black Motor trion rumpali Simo Laihonen vietti aikaa Intiassa, niin Sami ja Ville harjoittelivat sen aikaa paljon kaksistaan. Silloin heille syntyi ajatus tehdä äänite duona, sillä homma tuntui toimivan näinkin. Parivaljakon tekemisessä on hyvä ote, rento vapaamuotoinen rytmirypistely osoittaa kuinka basso-saksofoni yhdistelmällä voidaan saada aikaan todella mehevän kypsää ja nautinnollista soittoa. Meksikolaisittain voisi odottaa mariachi musiikkia, mutta kyllä duon tekemisestä kuuluu ilmiselvä improvisoitu Black Motorin henki. Reipas herkuttelu vapaasti runttaillen ja revitellen, mutkat suoriksi ilman turhia hienosteluja, rosoisen raastavasti räiskytellen ovat niitä tavaramerkkejä. Ensimmäinen, melko lyhyt, Tiger Rough, alkaa tosiaan tiikerimäisen raastavasti Sippolan raivoisalla puhaltamisella, turboruuvia kiristämällä. Mr. America muuttaa äänensävyä hieman pehmeämmäksi, mutta reipas lähestyminen soittoon jatkuu. Iron Master tunnustelee ja mietiskelee, on hieman toinen ääni kellossa, tuskaisempi ja alakuloisempi. Deadly Shuto Axe-Hand suututtaa pahanpäiväisesti ja antaa räjähtävän vastineen Tiikerille, vihainen tuuttaus Sippolan piipusta kääntää "torven" suoraksi. Ei pidä antaa ketään johtaa harhaan, hiljainen mietiskely on välillä paikallaan. Bulk Up Definition kiertelee ja kaartelee, puhuttelee, kuiskailee, neuvoo ja antaa ohjeita, siitä löytyy kaikki hyvän yhteispelin ainekset, palikat menevät yhteen, välillä kulmikkaasti välillä taas rauhallisen tasaisesti. Nämä soittajat eivät tunnu pelkäävän ketään, nimikkokappale Fear No Man!, pyörii räjähtävän ryhdikkäästi. Rauhala tykittää bassosta tarkan ja ilmavan rytmin, johon Sippolan on helppo vastata räväkän tiukasti höyryävällä puhaltamisella. Lopuksi hiljennytään hieman karkeasti, mutta kauniin elegantisti, soivaan Marin hyvästelyyn, Adios Maria. Freen alkulähteet ovat jossain 1960-luvun alkuvuosissa, aikojen saatossa se on välillä ollut hieman unholassa, mutta 2000-luvulla freejazz on nostanut taas päätään ja sen merkitys on taas korostunut uusien nuorien ja ennakkoluulottomien soittajien tullessa mukaan kuvioihin. Siitä on osoituksena myös tämä uusi, Meksikon "muskelikuninkaiden" tekemä, "herkkulättynen", mikä toimii hauskasti ja iskevästi kuten tämän tyylisen soiton henkeen kuuluu. Lopuksi voisi ehkä vielä todeta, että keikalla nämä "pojat" ovat parhaimmillaan ja kuuntelu on nautittavaa. Jos ette vielä sattumalta ole päässeet kuulemaan näitä soittajia paikan päällä, niin tehkää se ihmeessä tilaisuuden tullen. Otatus saattaa olla välillä rankkaakin rankempaa, mutta heiltä löytyy myös harmoniaa, lyyrisyyttä ja soinnillisesti rauhallisen kaunista ja tunteellisen lämminhenkistä rytmihyrrää. Sellaista mikä tuntuu luissa ja ytimissä, mutta toisaalta laittaa myös ajattelemaan elämän syntyjä syviä. (JKi)
|
Valon kuvia blogi/Pohjolan Sanomat/Jukka Piiroinen Muscle Kings of Mexico on kaksi kolmasosaa tamperelaisesta free jazziin erikoistuneesta Black Motor-triosta. Saksofonisti Sami Sippolan ja basisti Ville Rauhalan rosoisen rujossa soitossa elää 1960-luvun free jazzin kehittäjän Albert Aylerin henki. Levy täyttyy intensiivisillä, ankaran hartailla improvisaatioilla. |
Muscle King of Mexico on Black Motor miinus rummut, eli puikoissa ovat duona saksofonisti Sami Sippola ja basisti Ville Rauhala. Jos Black Motor on yhtään tuttu, varsinkin keikkaolosuhteissa, tiedät jo jonkin verran tämän levyn meiningistä. Tästä huolimatta rumpujen puuttuminen ei ole asia johon tulee kiinnitettyä huomiota. Rauhala hoitaa tonttinsa vakaasti, jäämättä kuitenkaan juuri koskaan kiinni arpeggioiden pumputtelusta. Rytmi venyy ja vanuu, muttei koskaan häviä. Olen ennenkin huomannut, että Rauhala on duo-ympäristössä soittaessaan kuin yhden miehen orkesteri. Kaikkialle minne korvasi suuntaat, sieltä löydät hänen kontransa. Kaksikon soitossa osataan tarttua hienosti välillä toisen ilmoille heittämiin täkyihin. Ja tilasta tai vapaammasta kehittelystä johtuen tuntuu, että tällä levyllä kuulee Coltranen tai vaikka Aylerin vaikutuksen Sippolan soittoon selvemmin kuin bändin äänitteillä. Ehkä se on läsnä jonkinlaisena hartautena, josta vaikka Iron Master on hieno esimerkki. Toki levyllä on raivokkaitakin, ehkä jopa väkivaltaisia hetkiä, kuten Deadly Shuto Axe-Hand, mutta sekin tuntuu valuvan saumattomasti Don’t Be Misleadin rauhaan.
|
Keskisuomalainen/Pentti Ronkanen Tamperelainen Black Motor on ollut yksi viime vuosien raikkaimmista jazz-ilmiöistä. Yhtye on levyttänyt ahkerasti, mutta parhaimmillaan sen rosofree on livenä. Keikoilla moottorimiehet ovat luukuttaneet antaumuksella hyvin tunnevoimaista musiikkiaan, herutelleet vapaan jazzin ydinmehuja, jylhä kauneus ja asenteeltaan jopa punkahtava räime ovat lyöneet kättä. Muscle Kings of Mexico on Black Motor miinus yksi. Poissa on rumpali Simo Laihonen, nyt menon takaavat kahdestaan saksofonisti Sami Sippola ja basisti Ville Rauhala. Käsittämättömän hyvin toimii näinkin. Meksikolaiskaksikko ei lähde järisyttävän kauaksi emobändistä, Black Motorin parhaat kvaliteetit ovat tukevasti läsnä. Sivupolun suurin mielekkyys syntyy siitä, miten upeasti Ville Rauhala onnistuu taituroimaan rytmis-harmonisen pohjansa ilman rumpalin apua. Basistimme on tulokulmiaan kiinnostavasti vaihteleva jämäkkä pieni yhtye, ja samalla Sippola saa vedellä hyvin vapautuneesti. Rosoista, räkäistä ja rupista freefonisoundia kuullaan riittämiin, mutta Sippolan soitossa tulevat aina jossain vaiheessa esiin myös aivan toisenlaiset kvaliteetit: pohjalla muhii sittenkin pyrkimys rauhaan ja kauneuteen. |
